Ulkoilmaelämää - Wales & Peak District

Lontoon ihmisvilinän jälkeen mieli kaipasi lepoa. Sopivasti kuvioon laskeutui myös Sampon työpaikan tarjoama auton käyttömahdollisuus. Valitettavasti (onneksi) vain Sampolla on oikeus istua ratin takana. Minä kartturoin sujuvasti myös vasemmalta puolelta autoa! Vähitellen myös kuski on tottunut vääränpuoleiseen autoiluun. Pomon terveiset Sampolle olivat: "Stay left, look right. Good luck."

Peak District, close to Snake pass

Vaikka hyvä suunnitelma on aina kaiken a ja o, ovat viimeisimmät reissut suuntautuneet lähinnä sinne, minne auton nokka on lauantai-aamuna näyttänyt. Ainakin ensimmisestä Peak Districtille suuntautuneesta reissusta opimme, että jonkinlainen ajatus kannattanee olla, missä ne katsomisen arvoiset maisemat lymyilee. Lisäksi paikallisilta työkavereilta kannattaa kysyä reissuvinkit jo ennen auton rattiin tarttumista.

Solomon's Temple in Buxton

Aloitimme päivän pysähtymällä pieneen kyläpahaseen aamiaiselle. Nyt oli ensimmäinen mahdollisuus testata kunnon Full English Breakfast ja otimme haasteen vastaan. Aamiainen oli oikein täyttävä ja mainio, lukuun ottamatta lautaselle viimeisenä iskettyä eltaantuneessa rasvassa uppopaistettua paahtoleivän palasta. Aamiaisen aiheuttamaa morkkista yritettiin sitten karistella kiipeämällä parille kukkulalle. Buxtonissa kukkulalle oli pystytetty torni. Snake Passin läheisyydessä olimme juuri kivunneet harjanteen laelle, kun huomasimme harjanteen takaa laaksoa lähestyvän sadepilven. Ennätimme juuri ja juuri alas kukkulalta, kiikkerän sillan yli ja tiheän kuusimetsän läpi autolle, kunnes sadekuuro osui kohdalle. Ajelimme siis vuorten yli pilvessä. Olihan sekin aikamoista maisemaa!

Late Lammas kanervikossa

Tuoreilla auton omistajilla (leesaajilla) oli mennä hämmästyksen sormi ihmetyksen suuhun, kun modernin Audin öljyvalo alkoi palaa. Olisin halunnut ikuistaa vähintään lankomiestä varten kuvan siitä, kun kaksi diplomi-insinööriä pohti auton konepelti auki huoltoaseman lipan alla, missä on modernin Audin öljytikku. Diplomi-insinöörille epätavalliseen tyyliin luimme kuitenkin ohjekirjaa ja selviydyimme tilanteesta, vieläpä jatkuvasta kaatosateesta huolimatta. (BTW, öljy tarkastetaan digitaalisesti, ei tikulla)

Late Lammas ottaa lepiä

Southgate

Viime lauantaina lähdimme öljytankki täytettynä suunnistamaan kohti etelä-Walesiä. Aamulla olisi ehkä kuitenkin kannattanut tupla-varmistaa, minkä niemen nokasta googlen matkavinkit olivat löytyneet. Ajeltuamme jo viitisen tuntia ja ihasteltuamme aivan tuurilla tielle osuneet kauniit Southgaten rantajyrkänteet ja Tinternin historiallisen juna-aseman, huomasimme olevamme väärällä niemimaalla. Nopea suunnan muutos ja auto kiidätti meidät jälleen lahtien ja niemien ympäri Pembrokeshiren niemelle. 

Iltakävelyllä majatalolta Penallyssa

Vaikka aloitimme majapaikan etsinnän olevinaan ajoissa viiden aikaan, alkoi aurinko jo painua matalalle, kun ihastuttava puutarhan ympäröimä Guest House vihdoin ilmeistyi kohdalle. Isäntä vinkkasi, että 200 m kävelymatkan päässä pihasta laskeutuu cliffit, jos niitä kerran olimme tulleet katsomaan. Jätimme repun huoneeseen ja reippailimme vielä iltakävelylle peltojen poikki. Eikä isäntä valehdellut (paitsi ehkä siitä 200 metristä). Ilta-auringossa kylpevä Caldeyn saari avautui keskellä turkoosia merta ja rannikon jyrkänteet luolineen olivat henkeä salpaavat. Taidettiin siis viimein päätyä oikealle rannikolle!

Etualalla Sampo, taka-alalla Caldey Island

Lähdimme vielä etsimään iltaruokaa läheiseen Tenbyn taajamaan.

”We’re still gonna head to the city to get something to eat”

“To the city? Then it’s gonna be a long way for you”

Eli siis lähdimme etsimään illallista Tenbyn kylästä. Googlen vinkit suosittelivat tarkastamaan Tenbyn satama-altaan ja olihan se valtavan soma! Varsinkin laskuveden aikaan, kun venereppanat retkottivat mikä minnekin suuntaan. Satamaa ympäröivät välimerelliset pastellisävyiset talot ja lämpimän syysillan ansiosta tunnelma oli muutenkin välimerellinen: lämmin, kostea ja meren tuoksuinen.

Kun vaan ei olis vastaantulijoita

Illallisen kanssa meinasi käydä kehnommin, sillä moni ravintola ilmoitti sulkevansa keittiön jo yhdeksältä! Mitä se semmoinen nyt oikein on.. Lopulta saatiin oikein terveellinen illallinen, joka sisälsi paljon brietä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja. Päivän ankara suunnistus ja rankka työviikko vaati veronsa jo aikaisin illalla, joten olimme seuraavana aamuna täysin tavoistamme poiketen ensimmäisinä Guest Housen aamiaispöydässä. Rouvan valmistama full breakfast ei onneksi sisältänyt uppopaistettua leipää eikä onnistunut edes kaikessa pekonisuudessaan ja makkaraisuudessaan aiheuttamaan ähkyä. 

Pembrokeshiren cliffeillä

Majatalon pihasta startatessamme kello näytti yhdeksää, mikä tuntui ennen kuulumattomalta. Totesin vielä leikilläni, että ”Nyt kun lähdetään näin aikaisin, luuhataan kaikissa mahdollisissa niemen nokissa ja huomataan, että kello on kohta kaksi eikä vieläkään olla nähty sitä kalliosiltaa”. Ennuste ei olisi voinut paljon paremmin osua kohdalleen.

Koska heti ensimmäisen Cliff-kohteen parkkipaikalla perittiin £5 parkkimaksu, halusimme kävellä rantaviivaa pitkin koko rahan edestä. Lisäksi pienen ajomatkan päässä seuraavan niemen nokan takana lymysi kallion koloon keski-ajalla väkerretty kappeli. Kappelia enemmän paikalla kiinnostivat lukuisat kiipeilyporukat ja melkein innostuimme lajista ihan vain kiipeilijöiden touhuja vierestä seuraamalla. 

Nautimme iltapäiväteen Bosherstonin ainoassa kuppilassa, missä hinta-laatu suhde oli enemmän kohdillaan kuin yhdessäkään Nottinghamin tai Lontoon teehuoneessa (tai sitten arvostelukykyämme hämärsi hirveä nälkä sekä auringonpaahteinen terassi).

Cave into the Cauldron ulkoapäin

Iltapäivän viimeisenä pysäkkinä ajoimme seuraaville jyrkänteille ihmettelemään miten kallio oli muovannut nimenkin mukaisesti siltaa muistuttavan kaaren kallioilta suoraan mereen. Rantaa seuraamalla satuimme myös hurjan Cave into the Cauldronin kohdalle, missä pystysuorat kallioseinämät muodostivat kuin täydelliset linnanmuurit, jotka ympäröivät meriallasta. Jyrkänteen reunan yli kurkkiessamme näimme noin 50 metriä alapuolellamme kaksi hyljettä! Kierrettyämme katselemaan luolaa ulkopuolelta päin, tuli vielä yksi hylje lisää seuraamme. Oli hassua seurata möhkälemäisen hylkeen sulavaa liikettä kirkkaan veden läpi 40-50 metrin korkeudesta yläpuolelta.

Hylkeet jättivät meille melko nopeasti hyvästit ja me pääsimme aloittamaan yli 5 tuntisen ajomatkan halki vihreiden nummien, kukkuloiden, kylien ja kaupunkien ja lukuisten lehmien, hevosten ja lampaiden laidunten läpi kotiin.

Hullunkuriselta on tuntunut, kuinka monet kasvot Britannialla on. Kanervien peittämillä rinteillä pää pilvessä ei voi ymmärtää olevansa samassa maassa kuin Lontoon Westminsterin metroaseman turistipaljoudessa saati Tenbyn yöllisen etelän rantalomakohteen tunnelmassa. Hieno maa josta ei kannata tehdä johtopäätöksiä liian heppoisesti! Katsotaan millaisia maisemia sattuu matkan varrelle ensi viikonloppuna, kun lähdemme viettämään ensimmäistä hääpäivää Skotlantiin!

The Green Bridge of Wales

Ihmisvilinässä Lontoossa

Maanantaina vietettiin kansallista vapaapäivää, summer bank holidayta. Koska tiedossa oli pitkä viikonloppu, oli houkutus suuri karistaa Nottinghamin pölyt jaloista. Matkasuunnitelma muotoutui vähintäänkin viime hetkellä, kun ostimme bussiliput lauantai-aamuna klo 6:37 lähtevään Lontoon bussiin perjantai iltana lähempänä puoltayötä. Yöpaikaksi varasimme minimalistisen EasyHotelin, joka sopi mainiosti meidän matkustustyyliimme, jossa hotellissa käydään tasan nukkumassa ja suihkussa. Hotelli ilman aamiaista on vain yksi hyvä syy lisää käydä heti aamusta jossain ihanassa kahvilassa!

Vaikka vielä hieman epäröimme viikonlopun suunnitelmien suhteen, työkaverini mainitsi, että Lontoon Notting Hillissä on viikonlopun mittaan Euroopan suurin karnevaali. Asiaan sen suuremmin perehtymättä suuntasimme aikalailla suoraan sunnuntaina aamiaiselta Notting Hilliä kohti, sillä saaennuste vaikutti lupaavalta. Moni muu oli tuntunut ajattelevan saman suuntaisesti, sillä ruuhkautuminen alkoi jo metrossa. Perillä karnevaalissa väenpaljouden määrää oli mahdoton käsittää. Ihmiset tuntuivat vyöryvän päämäärättömänä massana idyllisen asuinalueen kaduilla. Paikoitellen oli rakennettu valtavia esiintymislavoja ja massiivisia sound systemejä. Suomalainen viranomainen ei varmasti olisi hyväksynyt volume-tasoja.

Muutaman tunnin ryysimisen ja ihmettelyn jälkeen olimme ennättäneet maistaa jerk-kanaa ja totesimme että eiköhän etsiydytä rauhallisemmille seuduille. Turistien kansoittamassa Lontoossa se tuntui kuitenkin melko haastavalta tehtävältä. Lauantain ja sunnuntain ajan sää suosi ja Lontoo näytti todella parhaat puolensa, mutta toisaalta hyvien säiden perässä oli varmaan moni muukin matkustanut turistikaupunkiin juuri kesäaikaan. Hyvän sään ansiosta kävelimme ristiin rastiin pitkin keskustaa. Vaikka minä olin pari kertaa aiemmin Lontoossa käynytkin, päätyi katuja päämäärättömästi kävellessä jännempiin paikkoihin, kuin sadesäällä metrokartan mukaan suunnistaessa.

Kaunis aurikoinen sää vaihtui maanantaina koko päivän kestäneeseen kaatosateeseen. Sääennustajat olivat tämän osanneet kuitenkin meille ennustaa, joten olimme jättäneet ostoskeskusten ja museoiden kiertämisen viimeiselle päivälle. Valitettavasti moni muu oli tajunnut saman tilanteen ja iltapäivästä niin museot kuin kauppakeskuksetkin olivat aivan täyteen ammuttuja. Pitäydyimme Harrodsilla 200 000 puntaa maksavien marmoriflyygeleiden ja koristevaasien läheisyydessä, niin muita asiakkaita ei juuri ollut riesaksi asti. Harrods oli kyllä itsessään niin hieno rakennus (erityisesti sisältä) että pienestä väentungoksesta sieti kärsiäkin.

"Kyykät pakkasessa"

Sen verran yritimme sivistää itseämme, että kävimme Tate modernissa ihmettelemässä modernia taidetta. Sisäistä taidekriitikkoamme emme välttämättä ihan löytäneet, kun pisin aika vietettiin museossa ihmettelemällä, miten kaksi puunrankaa oli saatu seisomaan latvapää alaspäin. Lisäksi teekkarien sydäntä sykähdytti selvästikin talvista kyykkätannerta kuvaava taideteos.

Kun emme meinanneet mahtua Imperial War Museumissa edes yhdenkään näyttelytilan ovesta sisään, jätimme loput museot toiseen kertaan ja totesimme, että sadepäivä kannattanee kuitenkin viettää ravintoloissa ja kahviloissa. Iltapäivästä tallustimme kengät läpimärkinä takaisin bussiasemalle ja huristelimme 3 tunnissa takaisin kotiin. Tai siihen paikkaan jota tällä hetkellä kodiksi kutsutaan. Jo parin kuukauden päästä kodiksi kutsutaan taas eri paikkaa. Haukilahden asunto tyhjenee ensi viikolla ja minä pääsen työreissuni varjolla tekemään kotiin lopputarkastuksen vuokralaisen jäljiltä. Sampolle aletaan etsiä uutta kotia Leipzigista joulukuun alusta alkaen. Jonkun se on rahoitettava lentoyhtiöidenkin toimintaa etäsuhteen muodossa näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. 

Big Ben, eli se itse kumiseva kello on valmistettu Nottinghamissa (tai ainakin niin Robin Hood meille kertoi)

Kuningatar vietti pitkää viikonloppua ihan kotosalla

Elizabeth II oli pystyttänyt porukoittensa kunniaksi tällaisen pienen muistomerkin vasta muutama vuosi sitten

Tervetuloa aurinkoiseen Nottinghamiin

View from our window towards city center

Herrasväki Köylijärvi on vähitellen asettunut taloksi Nottinghamiin. Taloksi asettuminen on tarkoittanut lähinnä pienien arjen asioiden saamista järjestykseen, sekä mahdollisimman normaalin elämän eläminen mahdollisimman vähillä investoinneilla. Jos joku kuulee minun enää koskaan kiroavan imurointia, muistuttakoon tästä ajasta Nottinghamissa, kun imuria ei ollut. Siivoaminen ilman imuria on lähes mahdotonta! (otetaan vastaan vinkkejä, miten poistaa muistot entisistä asukkaista karvaisesta kylppärimatosta...)

1st weekend

Vietimme ensimmäisen viikonlopun hotellissa, joten aika tuli käytettyä lähinnä kaupungin kiertelyyn ja

katseluun. Sää oli suorastaan helteinen, tai ainakin kaikki paikalliset kulkivat 21 asteen lämpötilassa shortseissa ja hellemekoissa, sekä aurinkoinen. Näimme sattumalta julisteen, jossa mainostettiin suurta kesäfestivaalia ja ilotulitusta ja lauantain ohjelmassa oli siis etsiä reitti Trent-joen rantaan festivaalialueelle. Sinne oli pystytetty valtava tivoli ja eniten ihmetystä herättivät näytösluontoisesti käyvät vanhat höyrykoneet, jotka ovat olleet aikoinaan kaikkien tivoli-laitteiden päävoimanlähde. 

Ostin lauantaina oman ankan  Trent-joen kumiankkakilpailuun. Sunnuntaina suuntasimme takaisin festivaalialueelle kannustamaan omaa ankkaamme. Ilmeisesti voittoa ei tullut, mutta ankkakisan seuraaminen ja kannustaminen osoittautui hurjan jännittäväksi. Lisää jännitystä oli silti vielä saatava ja sain kovan taivuttelun jälkeen ylipuhuttua Sampon mukaan yhteen hurjaan kieputtimeen.

Go, our duck!

Maanantaina oli sitten aika tehdä ensimmäinen tunnin junamatka töihin. Junalippu käytiin ostamassa heti viikonloppuna ja vaikka kausilipun hintavuuteen oli miten yrittänyt varautua, kirpaisi 357 puntaa (450€) silti. Töissä oli varauduttu uuden työvoiman saapumiseen ja me molemmat pääsimme tahoillamme heti kiinni työn sarkaan. Maanantaina päästiin muuttamaan asuntoon, johon piti ennen ensimmäistä iltaa löytää peitot, tyynyt, lakanat ja pyyhkeet. Onneksi Nottingham on alehaukan paratiisi ja halpisliikkeitä löytyy joka lähtöön.

2nd weekend

Robin Hood

Sampon Saksan työkaverit antoivat Sampolle synttärilahjaksi kaupunkikierroksen Nottinghamissa itse Robin Hoodin kanssa. Koska sää suosi, käytettiin koko seuraava lauantai Robin Hood city touriin. Vaikka emme normaalisti hirveästi mitään kierroksia harrasta, tämä kierros metsien sankarin kanssa oli aivan mahdottoman mielenkiintoinen. Robin Hoodiksi pukeutunut Ezekiel Bone on opiskellut historiaa ja käyttänyt Robin Hoodin tarun tutkimiseen viimeiset 15 vuotta. Kolmituntisen kierroksen aikana hän kertoi tarinoita niin alkuperäisestä Robin Hoodin legendasta kuin Nottinghamin kaupungistakin. Kierroksen päätteeksi jäimme vielä olusille Robin Hoodin kanssa ja saimme kuulla lisää tästä miehestä viitan alla.

Muuten olemme kävelleet kaupunkia ristiin rastiin ja ihmetelleet peribrittiläistä arkkitehtuuria. Nottingham on täynnä 1900-luvun alun tehdasrakennuksia ja asuintaloja sekä tietysti sellaisia raiskauksia kuin kotitalomme Marco Island, joka muistuttaa (ja jonka on tarkoituskin muistuttaa) kariutunutta risteilyalusta.

3rd weekend

Töissä kovasti väittivät, ettei Nottinghamissa nyt ihan joka viikonloppu ole kesäfestareita ja valtavia ilotuksia, mutta menoa on tuntunut riittävän. Viime viikonloppuna teimme pyöräretken vähän kaupungin ulkopuolella olevaan Wollaton Hallin, joka on lähes Downton Abbeyn veroinen vanha kartano, joka toimii nykyään museona. Omia pyöriä emme lopulta ennättäneet saada Düsseldorfista mukaan, mutta onneksi täältä löytyi huokeat menopelit, joilla välttää tuollaisia sunnuntaiajeluita tehdä. Kartanolle päästyämme ihmettelimme valtavia kenttiä täynnä pysäköityjä autoja sekä valtavaa ihmispaljoutta, mutta kyseessä oli jonkinasteiset ruokafestarit, jonka yhteydessä oli vaikka minkälaista lapsiperheen viihdykettä. Me pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassa emmekä maksaneet 8 puntaa/pää, että olisimme päässeet festarialueelle maksamaan lisää rahaa ruokien maistelusta. Kartanoa ympäröi valtavat viheriöt, joilla laiduntaa laumoittain peuroja. Siinä kartanon tiluksia ihmetellessä tuli hyvinkin aristokraattinen olo.

Festarielämä jatkui sunnuntaina,  kun seurasimme 2,5 tuntia keskustan läpi kiemurrellutta sambakarnevaalia. Pääosin sää oli ihan miellyttävä, mutta pari kertaa kulkueen yllätti niin ravakka sadekuuro, että samba-asuissa tanssivia kävi sääliksi. Kulkue päättyi valtavaan väli-amerikkalaiseen ruokafestivaaliin. Kulkue oli kerännyt keskustaan paljon yleisöä, mukaan lukien vanhan papan, jolla oli mukana oma lemmikkipöllö, joka kuuliaisesti nökötti papan hartialla (nilkasta kiinni köytettynä).

Se mitä viikonloppujen välissä tapahtuu on vähemmän hohdokasta. Minä istun aamuisin ja iltapäivisin junassa reilun tunnin, ja kaikkine kävelemisineen työmatkaani menee 1,5 tuntia. Sampo käyttää tämän hyväksi ja venyttää päivää omalla toimistollaan, jonne on noin puolen tunnin bussimatka. Minun työni ovat aikalailla samaa mitä tekisin Suomessakin, mitä nyt alkuun työskentely uudella kielellä vaati totuttelua. Nopeasti sitä kuitenkin oppii! Sampo tuntuu olevan pitkästä aikaa niin innoissaan töistään, että pitää varoa, ettei se yritä jäädä kokonaan tänne. Nottingham - Helsinki ei nimittäin ole se helpoin reitti kulkea, minkä sain huomata kun varasin työreissun takia lentoja syyskuun alkuun.

Sampo odottaa hartaana alea entisessä kirkossa.

Asuntomme on aivan keskustan tuntumassa, joten omat jalat ovat näppärin kulkuväline, halusipa sitä sitten elokuviin, teatteriin, pubiin kaljalle tai intialaiseen syömään. Pubeja ja ravintoloita tästä kaupungista löytyy niin paljon, ettei kaikkea ennätä mitenkään kokeilla. Tähän mennessä on saatu jo hienoja ruokakokemuksia mm. väli-amerikkalaisessa Turtle Bay ravintolassa ja elävästi Intian matkan mieleen tuomassa Kayal ravintolassa, joka tarjoaa aitoa keralalaista ruokaa. Ja kyllähän me ne fish & chipsit on keretty jo maistaa. Heti ekana iltana, tietysti! Olutta ja siideriä on naukkailtu niin pubissa, joka ainakin väittää olevansa Britannian vanhin kuin vanhassa kirkossa, jonka on täytynyt siirtyä ehtoollisviinistä miedompiin juomiin houkutellakseen rahvaan jylhien kiviseiniensä sisälle. Ennakko-odotuksista poiketen oikein mainio maa tämä Englanti!

Kosteutta ilmassa

(Kuvat eivät liity tapaukseen)

Meidän kelpasi lomailla kolme viikkoa, sillä Düsseldorfissa on ollut ilmeisesti melko sateista. Ajoittaiset sateet jatkuvat ja ilma on niin kosteaa, ettei pöydälle unohtunut leipäkään kuivu. Kosteutta oli myös havaittavissa kellarikomerossamme. Palasimme kesälomareissuilta maanantaina ja aikeissa oli aloittaa työpäivän jälkeen kiivas pakkaaminen muuttoa varten. Pakkauspuuhat piti kuitenkin lykätä tuonnemmaksi. Menimme hakemaan kellarikomerosta hartaudella säilöttyjä pahvilaatikoitamme ja vastassa odotti epämääräinen kasa pehmennyttä kartonkia.

Sateisen kesän ansiosta pohjavedenpinta on pysytellyt korkealla ja noussut siis kellarin pohjan kautta meidänkin kellarikoppiin. Tämä on tietysti aivan epätieteellinen koti-geoteknikon teoria, mutta koska vettä ei missään muualla koko kellarissa näkynyt, emme keksineet muutakaan selitystä. Tuhot olivat onneksi hyvin paikalliset, mutta miten sattuikin, että kaikki pahvilaatikot oli säilötty kellarikomeron matalimmalle kohdalle

.Ensimmäinen pakkaamiselle pyhitetty ilta juostiin sitten pahvinkeräyspisteen ja kellarikopin väliä ja yritettiin raikastaa kostealta tuoksahtavaa kopperoa kaikin mahdollisin keinoin. Eilen saatiin Sampon työkaverin suosiollisesti kyydittämänä kellarin pohjalle muutama kuormalava välipohjaksi, sekä iso satsi uusia muuttolaatikoita.

Pakkaaminen saatiin viime yönä jo hyvin alulle ja tänään työpäivän päätteeksi jälleen jatkuu. Tavaroita välpätessä yrittää koko ajan miettiä, millä aikajänteellä mitäkin tavaraa kaivataan ja missä. Päätimme, että pidämme Dusseldorfissa asuntoa nyt ainakin vielä marraskuun, vaikka minä palaankin jo marraskuun alussa Haukilahteen. Kotiinpaluusta on vaikea repiä tällä hetkellä iloa, kun vuokralainen otti vuokrasopimuksen irtisanomisen vähän raskaasti.

Nottinghamissa on kuitenkin jonkinlainen asunto valmiina odottamassa, joten me kärrätään sitten muutaman hotellissa vietetyn yön jälkeen matkalaukkumme sinne ensi maanantaina. Britannian säihin varautuminen on aloitettu ja uusi punainen sadetakki postista noudettu! Sampo löysi myös ihmeellisen palvelun, joka rahaa vastaan kuskaa meidän polkupyörät Saksasta Englantiin, kotiovelta kotiovelle. Pitää vaan lisätä matkatavaralistaan "kuusiokoloavain", jotta saadaan menopelit perillä käyttökuntoon. Harmi ettei pyöräilykypäriä saa missään kokoontaittuvassa mallissa..

Poistun jatkamaan tätä pysähtymätöntä ajatusten virtaa työtehtävien äärelle. Voi Düsseldorf, sinua tulee kyllä ikävä.

Kuva: Jussi Punamäki

Myrskyn jälkeen

Piti kirjoittaa pitkä teksti siitä, miten keski-euroopan kadut tuoksuvat suomalaiselta saunalta auringon paahtaessa asfaltilla kaatuneiden puiden tuoreita lehtiä. Ei vain ole ennättänyt.

Köylijärvet Köylijärvellä

Kesäkuunalkuisen Suomi-viikon jälkeen on nimittäin eletty jännittäviä aikoja, eikä suinkaan eniten MM-jalkapallon vuoksi. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun minä päätin laittaa hakemukseni Helsinkiin oman yksikköni yksikön päällikön tehtävään, Sampolle ilmoitettiin heidän toimipisteensä lakkauttamisesta ja organisaation muuttamisesta. Lisämausteena koko kesäkuu järjesteltiin mahdollista muuttoa Iso-Britanniaan, Nottinghamiin.

Ensimmäisenä varmistui muutto Nottinghamiin ja molemmille työtä Britannian Midlandseiltä. Minun kohtalonani on pendelöidä Britannian huippukalliilla junilla Nottinghamin ja Birminghamin väliä, sekä mahdollisesti opetella ajamaan vääränpuoleisessa liikenteessä, jos työtehtävät sitä vaativat. Pääsen siis vihdoinkin kartuttamaan "ihan oikeaa" ulkomaan työkokemusta työskentelemällä WSP in UK:lla. Sampon työpaikka on luvannut järjestää meille asunnon, mutta toistaiseksi elämme vain siinä uskossa, että jos asuntoa ei 1.8. vielä ole, majoitumme sitten hotellissa.

Lentoliput on nimittäin jo hankittu 1.8. aamulle. Silloin pitäisi olla pöytä putsattu suomi- ja saksatöistä ja matkalaukkuihin pakattuna riittävästi tavaraa, jotta selviytyy 3 kuukautta.

Eilen saimme Düsseldorfin asunnolle alivuokralaisen. Mieletöntä tuuria oli jälleen matkassa, että mukavan oloinen, hyvissä töissä oleva uusi-seelantilainen kaipasi kalustettua asuntoa juuri samaiselle ajalle, kun me kaipasimme luotettavan oloista alivuokralaista.

Alivuokralaisen ansiosta pitäisi tämän kuun loppuun mennessä saada aikalailla kaikki irtain paketoitua ja varastoitua. Samaan aikaan kun kesälomasuunnitelmia on tehtynä yhteensä kolmeksi viikoksi. Starttaamme varhain lauantai aamuna vuokra-autolla, ja määränpäänä on kulkea Itävallan ja pohjois-Italian kautta Kroatiaan. Tähän turneeseen on aikaa noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen kesälomailemme vielä Suomessa yhden viikon.

Lopullista päätöstä ei vielä ole tehty Düsseldorfin ihanan asunnon kohtalosta UK-komennuksen jälkeen. Sampo ei ole vielä saanut varmistusta komennuksen jälkeisestä toimipaikastaan, joka voisi olla käytännössä ihan missä vain. Lisäksi saksalainen järjestelmä ei tue meidän talouden nopean puoleisia liikehdintöjä, sillä asunnon irtisanomisaika on kokonaista 3 kuukautta.

Ja miten kävi minun työn haussa..? Aloitan 1. marraskuuta Helsingissä omassa yksikössäni esimiehenä. Tällainen valmistumisen jälkeisen identiteettikriisin lopputulema tällä kertaa. (Jännittää jo nyt.)

Massakausi on virallisesti ohi

Loppui se kakkujen mässyttäminen ja laten lipittäminen. Nyt nostetaan taas rautaa! 6 kuukautta siinä ajatuksen hautomisessa ja rohkeuden keräämisessä meni, mutta nyt se on täällä. 2 x salijäsenyys. Ensimmäisen kerran käytiin nimittäin kyseisen salin ovella kuikuilemassa ja brosyyrit vastaanottamassa joskus lokakuussa. Silloin jäsenyydessä pohditutti 12 kuukauden sopimus ja mikä lie kielimuuri jne. Jälkikäteen pohdimme, että ehkäpä tässä on tapahtunut jonkinlaista sosiaalista saksalaisuuteen kasvua, että uppo-outojen ihmisten seassa ähkiminen ei tunnu niin pelottavalta ajatukselta kuin vielä syksyllä. Tai sitten asia vaan on niin, että leipomoiden luvatussa maassa on sukellettu liian syvälle brötchenin syövereihin.

Hinta ei onneksi hirveästi päätä huimaa. Kuntosali kaikkine ryhmätunteineen kustantaa 15e/kk. Lisäksi hintaan sisältyy ilmaiset juomat (?!) mikä tarkoittaa hanasta laskettavaa vettä, vissyä ja erilaisia esanssisia hanamehuja. Liittymismaksu oli siihen päälle vielä 29e, mutta siihen sai hirveän määrän krääsää päälle! Jottei innostus jäisi tähän, taloudessa on suoritettu asiaankuuluvat lähtömittaukset salilla löytyvää neuvolavaaka-punnitusta myöten.

Eikä tämä tarkoita sitä, että kakuista tarvitsisi karsia. Urheiluhan toimii vain kakunsyönnin mahdollistajana! Ällös siis huoli, toimiston naapuri-leipomo. Kyllä minä käyn vielä lounas-bageleita jatkossakin ostamassa.

Me ja puoli miljoonaa muuta

Me aloitettiin lauantaipäivä juhlallisesti marssimalla Suomen kunniakonsulaattiin äänestämään Suomelle uusia MEPpejä. Pohdittiin jo, missä maassa oltaisiin seuraavan äänestyksen aikoihin, kun pressaa äänestettiin oikein kahteen kertaan Islannissa ja välissä ennätettiin kunnallisvaaleissakin äänestää Espoossa. Pettymys oli taas suuri, kun ei edes Presidentti-kahvia tarjottu, saati salmiakkia. Taaskaan äänestys ei vaatinut kovin suuria ponnisteluita, kun äänestäminen oli mahdollista omassa kotikaupungissa ja vain lyhyen metromatkan päässä. Lisäksi saatiin hyvä syy mennä pällistelemään Oberkasselin puolen hulppeita taloja. Ja miten sattuikin, että se itse kunniakonsulaatti sijaitsi yhdessä näistä äveriään näköisistä pytingeistä, mitä on vain ihasteltu Rheinin toiselta rannalta. Sisätiloissakin oli marmorilattiat ja äänestyshuoneessa ikkunan alla komean kokoinen flyygeli. Ja sen lisäksi, että ne kämpät näyttävät komelta kaupunkiin päin, on siitä flyygelin luota ihan nätti näkymä vanhaan kaupunkiin.

Düsseldorfissa vietettiin eilen Japanipäivää, eli Japan Tagia. Tapahtumaa oli monenlaista, ympäri kaupunkia, koko päivän. Aiempina vuosina Japan tagiin on ottanut osaa 500 - 700 tuhatta ihmistä. Näkyvimpänä osana tuntui olevan japanilaiseen pop-kulttuuriin kuuluva pukeutuminen. Me kävelimme rantabulevardilla ja ihmettelimme nuorien (ja miksei vanhempienkin) panostusta. Asuja oli joka lähtöön. Löytyi örkkiä ja Lolitaa, verisiä morsiamia ja Liisa Ihmemaan hatuntekijöitä. Kaikki hahmot mielellään poseerasivat ohikulkijoille, ja silti me emme häveliäisyydessämme kuvanneet läheskään kaikkea kuvaamisen arvoista.

Japan Tagin ilta huipentui 25 minuuttiseen japanilaiseen ilotulitukseen. Onneksi hakeuduimme Rheinin rantaan hyvissä ajoin illalla, joten saimme ensin todistaa värikkäillä valoilla koristeltujen jokilaivojen kulkuetta. Sampo totesikin, että ilotulituksessa jännittävintä on tarkkailla, miten laivat pitävät järjestyksensä virtaavassa joessa.

Laivat selviytyivät kolaroimatta ja me ihastelimme puolen miljoonan muun katsojan kanssa uskomatonta 4 näytöksistä ilotulitusta. Taivaalle lennätettiin toinen toistaan upeampia kukkia, hymynaamoja ja valtava vesiputous. Vaikka RheinBahn on osoittanut tehokkuutensa massatapahtumissa, me päätimme kävellä kotiin, kun vanhan kaupungin metroasemalla jäimme jo ylemmälle asematasolle jonoon.