Ulkoilmaelämää - Wales & Peak District

Lontoon ihmisvilinän jälkeen mieli kaipasi lepoa. Sopivasti kuvioon laskeutui myös Sampon työpaikan tarjoama auton käyttömahdollisuus. Valitettavasti (onneksi) vain Sampolla on oikeus istua ratin takana. Minä kartturoin sujuvasti myös vasemmalta puolelta autoa! Vähitellen myös kuski on tottunut vääränpuoleiseen autoiluun. Pomon terveiset Sampolle olivat: "Stay left, look right. Good luck."

Peak District, close to Snake pass

Vaikka hyvä suunnitelma on aina kaiken a ja o, ovat viimeisimmät reissut suuntautuneet lähinnä sinne, minne auton nokka on lauantai-aamuna näyttänyt. Ainakin ensimmisestä Peak Districtille suuntautuneesta reissusta opimme, että jonkinlainen ajatus kannattanee olla, missä ne katsomisen arvoiset maisemat lymyilee. Lisäksi paikallisilta työkavereilta kannattaa kysyä reissuvinkit jo ennen auton rattiin tarttumista.

Solomon's Temple in Buxton

Aloitimme päivän pysähtymällä pieneen kyläpahaseen aamiaiselle. Nyt oli ensimmäinen mahdollisuus testata kunnon Full English Breakfast ja otimme haasteen vastaan. Aamiainen oli oikein täyttävä ja mainio, lukuun ottamatta lautaselle viimeisenä iskettyä eltaantuneessa rasvassa uppopaistettua paahtoleivän palasta. Aamiaisen aiheuttamaa morkkista yritettiin sitten karistella kiipeämällä parille kukkulalle. Buxtonissa kukkulalle oli pystytetty torni. Snake Passin läheisyydessä olimme juuri kivunneet harjanteen laelle, kun huomasimme harjanteen takaa laaksoa lähestyvän sadepilven. Ennätimme juuri ja juuri alas kukkulalta, kiikkerän sillan yli ja tiheän kuusimetsän läpi autolle, kunnes sadekuuro osui kohdalle. Ajelimme siis vuorten yli pilvessä. Olihan sekin aikamoista maisemaa!

Late Lammas kanervikossa

Tuoreilla auton omistajilla (leesaajilla) oli mennä hämmästyksen sormi ihmetyksen suuhun, kun modernin Audin öljyvalo alkoi palaa. Olisin halunnut ikuistaa vähintään lankomiestä varten kuvan siitä, kun kaksi diplomi-insinööriä pohti auton konepelti auki huoltoaseman lipan alla, missä on modernin Audin öljytikku. Diplomi-insinöörille epätavalliseen tyyliin luimme kuitenkin ohjekirjaa ja selviydyimme tilanteesta, vieläpä jatkuvasta kaatosateesta huolimatta. (BTW, öljy tarkastetaan digitaalisesti, ei tikulla)

Late Lammas ottaa lepiä

Southgate

Viime lauantaina lähdimme öljytankki täytettynä suunnistamaan kohti etelä-Walesiä. Aamulla olisi ehkä kuitenkin kannattanut tupla-varmistaa, minkä niemen nokasta googlen matkavinkit olivat löytyneet. Ajeltuamme jo viitisen tuntia ja ihasteltuamme aivan tuurilla tielle osuneet kauniit Southgaten rantajyrkänteet ja Tinternin historiallisen juna-aseman, huomasimme olevamme väärällä niemimaalla. Nopea suunnan muutos ja auto kiidätti meidät jälleen lahtien ja niemien ympäri Pembrokeshiren niemelle. 

Iltakävelyllä majatalolta Penallyssa

Vaikka aloitimme majapaikan etsinnän olevinaan ajoissa viiden aikaan, alkoi aurinko jo painua matalalle, kun ihastuttava puutarhan ympäröimä Guest House vihdoin ilmeistyi kohdalle. Isäntä vinkkasi, että 200 m kävelymatkan päässä pihasta laskeutuu cliffit, jos niitä kerran olimme tulleet katsomaan. Jätimme repun huoneeseen ja reippailimme vielä iltakävelylle peltojen poikki. Eikä isäntä valehdellut (paitsi ehkä siitä 200 metristä). Ilta-auringossa kylpevä Caldeyn saari avautui keskellä turkoosia merta ja rannikon jyrkänteet luolineen olivat henkeä salpaavat. Taidettiin siis viimein päätyä oikealle rannikolle!

Etualalla Sampo, taka-alalla Caldey Island

Lähdimme vielä etsimään iltaruokaa läheiseen Tenbyn taajamaan.

”We’re still gonna head to the city to get something to eat”

“To the city? Then it’s gonna be a long way for you”

Eli siis lähdimme etsimään illallista Tenbyn kylästä. Googlen vinkit suosittelivat tarkastamaan Tenbyn satama-altaan ja olihan se valtavan soma! Varsinkin laskuveden aikaan, kun venereppanat retkottivat mikä minnekin suuntaan. Satamaa ympäröivät välimerelliset pastellisävyiset talot ja lämpimän syysillan ansiosta tunnelma oli muutenkin välimerellinen: lämmin, kostea ja meren tuoksuinen.

Kun vaan ei olis vastaantulijoita

Illallisen kanssa meinasi käydä kehnommin, sillä moni ravintola ilmoitti sulkevansa keittiön jo yhdeksältä! Mitä se semmoinen nyt oikein on.. Lopulta saatiin oikein terveellinen illallinen, joka sisälsi paljon brietä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja. Päivän ankara suunnistus ja rankka työviikko vaati veronsa jo aikaisin illalla, joten olimme seuraavana aamuna täysin tavoistamme poiketen ensimmäisinä Guest Housen aamiaispöydässä. Rouvan valmistama full breakfast ei onneksi sisältänyt uppopaistettua leipää eikä onnistunut edes kaikessa pekonisuudessaan ja makkaraisuudessaan aiheuttamaan ähkyä. 

Pembrokeshiren cliffeillä

Majatalon pihasta startatessamme kello näytti yhdeksää, mikä tuntui ennen kuulumattomalta. Totesin vielä leikilläni, että ”Nyt kun lähdetään näin aikaisin, luuhataan kaikissa mahdollisissa niemen nokissa ja huomataan, että kello on kohta kaksi eikä vieläkään olla nähty sitä kalliosiltaa”. Ennuste ei olisi voinut paljon paremmin osua kohdalleen.

Koska heti ensimmäisen Cliff-kohteen parkkipaikalla perittiin £5 parkkimaksu, halusimme kävellä rantaviivaa pitkin koko rahan edestä. Lisäksi pienen ajomatkan päässä seuraavan niemen nokan takana lymysi kallion koloon keski-ajalla väkerretty kappeli. Kappelia enemmän paikalla kiinnostivat lukuisat kiipeilyporukat ja melkein innostuimme lajista ihan vain kiipeilijöiden touhuja vierestä seuraamalla. 

Nautimme iltapäiväteen Bosherstonin ainoassa kuppilassa, missä hinta-laatu suhde oli enemmän kohdillaan kuin yhdessäkään Nottinghamin tai Lontoon teehuoneessa (tai sitten arvostelukykyämme hämärsi hirveä nälkä sekä auringonpaahteinen terassi).

Cave into the Cauldron ulkoapäin

Iltapäivän viimeisenä pysäkkinä ajoimme seuraaville jyrkänteille ihmettelemään miten kallio oli muovannut nimenkin mukaisesti siltaa muistuttavan kaaren kallioilta suoraan mereen. Rantaa seuraamalla satuimme myös hurjan Cave into the Cauldronin kohdalle, missä pystysuorat kallioseinämät muodostivat kuin täydelliset linnanmuurit, jotka ympäröivät meriallasta. Jyrkänteen reunan yli kurkkiessamme näimme noin 50 metriä alapuolellamme kaksi hyljettä! Kierrettyämme katselemaan luolaa ulkopuolelta päin, tuli vielä yksi hylje lisää seuraamme. Oli hassua seurata möhkälemäisen hylkeen sulavaa liikettä kirkkaan veden läpi 40-50 metrin korkeudesta yläpuolelta.

Hylkeet jättivät meille melko nopeasti hyvästit ja me pääsimme aloittamaan yli 5 tuntisen ajomatkan halki vihreiden nummien, kukkuloiden, kylien ja kaupunkien ja lukuisten lehmien, hevosten ja lampaiden laidunten läpi kotiin.

Hullunkuriselta on tuntunut, kuinka monet kasvot Britannialla on. Kanervien peittämillä rinteillä pää pilvessä ei voi ymmärtää olevansa samassa maassa kuin Lontoon Westminsterin metroaseman turistipaljoudessa saati Tenbyn yöllisen etelän rantalomakohteen tunnelmassa. Hieno maa josta ei kannata tehdä johtopäätöksiä liian heppoisesti! Katsotaan millaisia maisemia sattuu matkan varrelle ensi viikonloppuna, kun lähdemme viettämään ensimmäistä hääpäivää Skotlantiin!

The Green Bridge of Wales