Ensimmäinen hääpäivä Skotlannissa

Pitkästä työmatkasta ja heikohkosta keittiön varustelusta johtuen meillä on ollut mukava perinne mennä perjantaisin suoraan juna-asemalta ulos syömään. kahden viikon takainen perjantai oli ehkä heikoin esitys tähän mennessä. Lähdimme suoraan minun junaltani tien päälle ja ajelimme ensimmäiset 3 tuntia suoraa soittoa lähelle Englannin ja Skotlannin rajaa ja pysähdyimme huoltoasemalle syömään burgerit.

Illan pimeydessä kurvailimme kiemuraista tietä alas New Lanarkin laakson pohjalle ja ihmettelimme edessämme nousevia valaistuja, jyhkeitä kiviseiniä ja olimme varmoja että olemme varanneet tietämättämme yöpaikan vanhasta vankilasta. Jäyhällä tavalla herttainen hostellin pitäjä mies otti meidät vastaan ja kaivoi kukkaruukun alle piilottamansa avaimen ja opasti meidät sokkeloisten käytävien läpi huoneeseemme. Lähdimme vielä lyhyelle iltakävelylle tutkimaan tarkemmin paikkaa, josta olimme vain halvan hinnan vuoksi varanneet hostellihuoneen. Nopealla kävelyretkellä selvisi, että olimme 1700-luvun lopulla rakennetulla puuvillatehdasalueella ja hostellirakennus on muinoin majoittanut tehtaan työntekijöitä perheineen. Tehdasalueen rakennukset oli entisöity komeasti ja kylä osoittautui Unescon maailman perintökohteeksi. Tunnelma ikivanhojen korkeiden kiviseinien keskellä yön pimeydessä ja kevyen sumun saartamana oli todella aavemainen. Tunnelman rikkoivat vain hotelliksi muutetun tehdasrakennuksen ikkunoista kantautuvat hääjuhlan äänet.

Aloitimme aamun reippaalla skottilaisella aamupalalla ja kokeilimme myös ensimmäistä kertaa haggista, joka ei lopulta ollut hirveästi suomalaista maksalaatikkoa ihmeempää. Olimme tilanneet etukäteen hostellin nettisivuilta myös ”lunch bag”in koska tiesimme suuntaavamme suoraan hostellilta luonnonpuistoon vaeltamaan. Setä latasi meille täyden kassillisen ruokaa, perinteisiä perunalastuja myöten. Toipuaksemme hieman muhkeasta aamiaisesta teimme lyhyen kävelyn kylän laitamalla oleville vesiputouksille, vaikkei tunnelma aamuauringon paisteessa yltänytkään aivan edellisillan tasolle.

Ajelimme tunnin verran ohi (läpi) Glasgown Loch Lomondin kansallispuiston alueelle ja latasimme vaelluskengät jalkaan. Olimme jälleen aivan ylivarustautuneita sadekamppeinemme ja paahtava aamuaurinko sai hien virtaamaan heti Ben Lomondin vuoren alarinteillä. Ylöspäin noustessa onneksi virkistävä tuuli pääsi paikoin puhaltamaan reitille, joka nousi tasaisen jyrkästi kohti huippua. Hyvä sää oli saanut väen liikkeelle ja vuoren rinteellä tuli paljon vastaan (ja ohi) paikallisen kuuloista väkeä. Lämpimän auringonpaisteen ansiosta Loch Lomondin laakso peittyi autereeseen, joten vaikka me saimme ihastella vaihtuvia, upeita maisemia ylöspäin kiivetessämme, kamera ei onnistunut niitä aivan samalla tavalla vangitsemaan.

Huiputettuamme vuoren kaivoimme isännän eväspussukat repusta ja pidimme ansaitun lounastauon lähes 1000 metrin korkeudessa. Lounastauon ohjelmanumerona seurasimme vierestä, kun viereisen seurueen pikkupoika onnistui veljesten välisen kinan seurauksena pudottamaan reppunsa, joka komeasti tömähdellen tippui lounaspaikan alla avautuvaan rotkoon. Itkuhan siitä tuli, eikä edes auttanut että äiti totesi, että ”onneksi kännykkä säilyi kun se oli kädessäsi”. Vuorelle noustiin leveää ja hyvin muotoiltua polkua pitkin, mutta lounastauon jälkeen polku muuttui kapeammaksi ja vuoren rinteen laskeutuminen kävi melkein hitaammin kuin nousu.

Matkamuistoksi vuorelta saatiin ruskettuneet posket ja muutama kutiava mäkäräisen purema.

Lopulta vaellus toi meidät järven rannassa odottavan auton luo ja vuorenvalloittajilla oli taas kerran voittajaolo.

Ihasteltuamme hetken järven rannassa auringon paisteessa hyppäsimme uljaan ratsumme kyytiin ja huristelimme pitkin kumpuilevien lampaiden laidunmaiden Stirlingiin. Sieltä meillä oli valmiiksi varattuna ihastuttava B&B 1876 vuonna rakennetusta viktoriaanisesta kivitalosta, jonka omistajaperhe oli kunnostanut upeaan kuntoon. Löysimme Stirlingin somasta keskustasta huikean illallispaikan nimeltään Loft ja söimme vahingossa 3 ruokalajin illallisen, jonka jälkeen oli hyvä palata viktoriaanisen talon mahonkiportaikon kautta lepuuttamaan vaelluksen turruttamia jäseniä.

Sunnuntai-aamu aloitettiin rouvan valmistamalla jälleen täyttävällä skotlantilaisella aamiaisella, millä pärjäsi  hyvin iltaan asti. Opaskirjojen vinkkaamana maksoimme sisäänpääsyn Stirlingin linnaan ja osallistuimme jopa opastetulle kierrokselle. Oppaalla oli mielenkiintoisia juttuja kerrottavanaan linnasta ja me tutkimme hyvin vaikuttuneina suurella rahalla kunnostettua linnaa. Kallis sisäänpääsy ei siis ehkä kierroksen jälkeen enää harmittanut niin paljoa, kun näki, että raha menee todellakin linnan ja satojen muiden samantapaisten kohteiden entisöimiseen ja kunnostamiseen.

Linnakierroksen jälkeen otimme suunnan kohti Edinburghia ja viimeistä varattua yöpaikkaa, The Royal Scots Clubia. Tästäkään ei ennalta oltu arvattu, että kyseessä on herrasmies klubin tarjoama majoituspalvelu. Olihan se nyt komeata kellistää ensimmäisen hääpäivän iltana pää tyynyyn omassa sviitissä!

Matkalla Edinbughiin reitille osui yksi skotlantilaisen insinöörityön taidonnäyte: Forth Bridge, rautatiesilta, joka on avattu vuonna 1890. Hotelliin majoittumisen jälkeen ennätimme tehdä pienen kävelyn ilta-auringossa ja hämmästelimme Unescon maailmanperintökohteeksi julistettua kaupunkia.

Sampo oli varannut hääpäivän illalle vanhasta kaupungista kunnon fine dining ravintolan nimeltään Wedgwood, jossa nautittiin Edinbughin pimenevässä illassa kokin tervehdyksineen niin monta ruokalajia, että taisimme mennä laskuissa sekaisin. Onneksi pystyimme täysine vatsoinemme pyörimään hotellille alamäkeen New Towniin. Kotimatkalla pysähdyimme vielä iltamyssyille tarkistamaan aidon skottilaisen viskin laadun. Sampo avasi baarimikon kanssa pelin kysymällä: "have you got any single malt whiskeys?", johon vastattiin "Yes we do...actually over 70."

Ei me sitten lopulta maisteltu kuin 4 niistä ja ensimmäistä kertaa minäkin pystyin sanomaan pitäväni viskistä!

Maanantai-aamu valkeni hyvin sateisena. Vaikka Royal Scots Clubin dining roomiin oli muutoin pääsy kielletty farkuissa, pääsimme me sentään poikkeusluvalla aamiaiselle nauttimaan uppopaistettuja munia ja graavilohta. Jaksoimme muutaman tunnin tallata keskustan katuja joka paikkaan tunkeutuvasta sateesta huolimatta, mutta lopulta sade vei meistä voiton ja me lähdimme ajamaan takaisin kohti poutaisempaa Englantia. Skotlannissa ajellessa huomio kiinnittyi hyvin aggressiiviseen vaalimainontaan itsenäisyyden puolesta sekä vastaan. Yes- ja No- kylttejä oli pystytelty pitkin pihoja ja peltoja sekä kaupungeissa ikkunoihin. Heti matkamme jälkeen tulos koitua hiuksen hienosti itsenäisyyttä puolustavien tappioksi ja näin meidän skottilaiset setelit kävivät kahvilassa vielä tänäänkin.

Ikimuistoisen hääpäivämatkan jälkeen olemme alkaneet paneutua kaikenlaisiin elämä-järjestelyihin. Tulevaan etäsuhteeseen on valmistauduttu hankkimalla uusi matkustamo-kokoluokan matkalaukku ja useammat lentoliput on syksylle jo ostettu. Muuttoauto on varattu ja se karauttaa Düsseldorfista Espooseen heti marraskuun alussa. Sitä odotellessa on suunnitteilla kevyttä pintaremonttia ja kalusteiden metsästystä. Tuntuukin, että vaikka sää on edelleen suosinut, on katse pitänyt siirtää tulevasta viikonlopusta ja niiden matkasuunnitelmista kohti kaukaisempaa tulevaisuutta. Tähän tullee vähän piristystä, kun seuraavina kahtena viikonloppuna saamme vieraita Saksasta! Matkatoimisto S&E ei malta odottaa!